Ei aurinko milloinkaan laske

Ei aurinko milloinkaan laske
 Ei kuut ja tähdet päivien valoksi katoa
 Ei sateet viimat ja tuulet ole ketään varten enempää kuin muitakaan
 On hiljaisuus ja öinen huuto
 Pauhua saman häkeltyneen sielun
 Joka kysymykseensä polvillensa on kumartuneena pyhättöin
 Karuun tuomion kiveen
 Onko perimmäistä totuutta
 Joka oikeaoppisuutta muita enemmän ylistäisi
 Onko ajatuksia ja tekoja jotka pelastaisivat hairahtujat heiltä itseltään
 Kuka kaiken päätyttyä voi sanoa
 Olleensa oikeammassa kuin muut
 Koska ymmärsi himon heikkouden ikuisen syöksevän kiron
 Alun alkaen syntyessään
 Löytyykö Graalin maljan sijaan
 Sittenkin enkelten puhelin valkoinen
 Jolla taivaaseen soittaa vois ja anoa oikeuksia vuoksi surkeiden kohtaloiden
 Kuuleeko jokin niin suuri
 Muuta kuin ulvovaa galaksia sortuvaa
 Kun niin valtava sormi viimein tuomiten osoittaa
 Tarkoittaako se keitä
 Vaiko kaikkea olevaa
 Ymmärtääkö elämä meissä sittenkään itseään
 Emmekö me laukausta pistoliin edessämme viimeinkään nää
 Olemmeko vain eksyneet lampaat
 Jotka niityllä paimenta etsien käyvät
 Oliko Jeesus Kristus yksi heistä
 Vaiko ainoastaan
 Yksi meistä
 Onko juoksevissa puroissa
 Tosiaankin niin paljon kimaltavaa kultaa
 Että sillä voisi ostaa itselleen polttavan tulen oikeudet merten sekä taivaan
 Onko jalokiviä niin paljon
 Että ne jokaisen kuninkaan rihkamaan riittää
 Onko niitä niin paljon että ne voisivat pelastaa
 Lopultakaan mitään
 Toivon hetki menetettäväksi on liian kallis
 Siksi taistelu julistettiin
 Taistelun päätyttyä nautitaan viimeisellä ehtoollisella se mitä sinne tuotiin
 Kuka kiipesi huipulle korkeimman tornin
 Kuka rohkeudestaan muistetaan
 Kuka peloissaan pienuuteensa kuihtui
 Kuka syntynyt ei tälle puolen ollenkaan
 On niin yksinkertaista
 Uskotella olevansa päivä joka ei milloinkaan laske
 Olla kaukaisten hailakkain vuorten takaa nouseva säteinen paiste
 On niin vaikeaa
 Myöntää olevansa vain satunnainen kuiskaus
 Olla päivänkajo joka aina likempänä kuin aamua
 On hiipuvaa iltaa