Helmoista taivaan

Kasvoilta huomaan
 kivun, kaipauksen
 onni onnellisten repii
 haavan jokaisen
 häneltä ken kulkee
 nyt tuska rinnassaan
 pientareita petettyjen maan
 jos voisin antaa:
 liekin pimeään,
 toivon joka hetkeksi ees tempaa elämään
 mutta sanat tyhjää
 ne hälle helisee
 pettymystään tyhjäksi ei tee
 mä toivon:
 että luoja varjelee
 helmoista taivaan, aamu aukeaa
 kuin kuninkaallinen se ratsastaa
 jälkeen yön ja jälkeen kyynelten
 se murtuneita kerran kuljettaa
 helmoista taivaan, aamu aukeaa
 ei suru tartu
 vaikka kohtaat sen
 kosket kättä nujerretun,
 häntä kuunnelen
 kuljet yhtä matkaa
 ja seisot rinnallaan
 ja vaikket taakkaansa voi ottaakaan
 se riittää kun et hylkää murheessaan
 helmoista taivaan, aamu aukeaa
 kuin kuninkaallinen se ratsastaa
 jälkeen yön ja jälkeen kyynelten
 se murtuneita kerran kuljettaa
 helmoista taivaan, aamu aukeaa
 ja valo halkoo tummaa maisemaa
 kolkutellen pintaa jäisen sydänmen,
 ettei pelkäisi se rakastaa.
 helmoista taivaan, aamu aukeaa
 kuin kuninkaallinen se ratsastaa
 jälkeen yön ja jälkeen kyynelten
 se murtuneita kerran kuljettaa
 helmoista taivaan, aamu aukeaa
 ja valo halkoo tummaa maisemaa
 kolkutellen pintaa jäisen sydänmen,
 ettei pelkäisi se rakastaa.